Tärkeä tiedote

Myyntipalvelun aukioloajat pääsiäisen aikaan:

ma 25.3. klo 12-16

ti 25.3. klo 12-16

ke 27.- pe 29.3. SULJETTU

ma 1.4. SULJETTU

 

 

 

 

Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistys ry
JULKAISUVAPAA 20.2.23

TIEDOTE MEDIALLE: Teatterinjohtajan valinta

Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistys ry:n hallitus on valinnut Savonlinnan teatterin uudeksi johtajaksi Aleksander Anrian.

Teatterin nykyisen johtajan Jouni Rissasen työsuhde päättyy 31.12.2023.  Anria aloittaa työsuhteensa vuoden 2024 aikana myöhemmin sovittavan aikataulun mukaisesti. Tällä hetkellä Anria toimii teatterin johtajana Mikkelissä, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2018 alkaen.  Sitä ennen Anria on toiminut muun muassa Riihimäen teatterin johtajana vuosina 2003—2012.

Teatterinjohtajan tehtävä herätti runsasta kiinnostusta. Hakemuksia kertyi kaikkiaan 11 ja neljä hakijoista haastateltiin. Savonlinnan teatteriyhdistyksen hallitus päätti valinnasta kokouksessaan viime viikon tiistaina.

Aleksander Anria kävi viikonloppuna tutustumassa Savonlinnan teatterin tiloihin ja henkilöstöön.    Samalla hän seurasi Perttu Leinosen ohjaaman Järki ja tunteet -näytelmän esityksen. Teos on Suomen kantaesitys näytelmän uudesta sovituksesta ja toimii samalla hyvänä esimerkkinä siitä, mihin Savonlinnasalin näyttämö voikaan venyä.

Savonlinnan Seudun Teatteriyhdistys ry:n puolesta

Anneli Pulkka
hallituksen puheenjohtaja
0407072687