Savonlinnan Teatterin syksy käynnistyy suurmusikaalin mitat täyttävällä uudella musiikkinäytelmällä Junnu – Sydämeni tänne jää.  Ensi-ilta on 19.9.2020. Ari-Pekka Lahden kirjoittama ja Savonlinnan Teatterin tuottama musiikkinäytelmä on kantaesitetty Kotkassa 2018 Juha Vainion 80 v juhlavuonna ja se nähdään nyt tuoreena sovituksena ”Nestori Miikkulaisen” maisemissa Saimaan rannalla. Teos kertoo monipuolisesti mestarisanoittaja-säveltäjä Juha Vainiosta (1938 -1990), hänen sisäisestä kamppailustaan luovuuden ja luovuttamisen rajamailla, ja samalla koko elämäntarinan suomalaisen iskelmämusiikin keskiössä. Juha ”Junnu” Vainion tuotanto on mittava ja vertaansa vailla hänen lyhyeksi jääneen elämänsä aikana. Hän ehti tehdä yli kaksi tuhatta sanoitusta, satoja sävellyksiä, ja levytti itse 245 laulua. Junnua on kutsuttu viihdemusiikin monitoimimieheksi ja hänen kanssaan työskennelleet arvioivat hänet yhdeksi keskeisimmäksi ja parhaimmaksi tekijäksi oman aikansa iskelmäpiireissä. Junnu – Sydämeni tänne jää esitystä siivittää viisihenkinen orkesteri. Teoksen jazz-sävytteiset kappaleet on sovittanut teatterin tuore kapellimestari Teemu Takanen. Esityksen ohjaa teatterinjohtaja Jouni Rissanen.

Syksyn toinen ensi-ilta on Soua sorsa lieku lintu – kauneimmat kehtolaulut kautta aikain, joka toteutetaan yhteistyössä Savonlinnan museon kanssa. Nälkälinnanmäellä museossa nähdään ja kuullaan ikivanhoja ja vähän tuoreempiakin kehtolauluja ja niihin liittyviä tarinoita. Teoksen sovittajina ja samalla myös esiintyjinä toimivat Linda Taskinen ja Sanna Pirttisalo (vier.)

Muilta osin syksyn ohjelmisto on tuttu jo tältä keväältä. Kesken jääneistä esityksistä ohjelmistossa syksyllä jatkavat huippusuositut Sademies ja Lauluilta ruumishuoneella sekä vauhdikas ja pikkujoulutunnelmaankin sopiva Nyt tilttaa eli vauhdilla päin vaaraa -improvisaationäytelmä.

Liput tulevat myyntiin 1.7.2020!

HUOM!

Savonlinnan Teatteri on varautunut Korona-epidemian jatkumiseen siten, että syksyn musiikkinäytelmän Junnu – Sydämeni tänne jää ja kehtolaulu tuotannon Soua sorsa, lieku lintu ensi-illat siirretään tarvittaessa viranomaismääräysten mukaisesti eteenpäin siihen saakka, kun nämä määräykset ovat teatterin esitystoiminnan kannalta rajoittavia. Siirto luonnollisesti työntää myös muita tuotantoja ohjelmistossa eteenpäin. Kokonaisuudessaan syys- ja kevätkauden ohjelmisto pyritään kuitenkin toteuttamaan sellaisena kuin se tässä tiedotteessa on ilmoitettu.