Junnu – Sydämeni tänne jää- konsertissa kuullaan ja nähdään rakastetun Kotkan pojan, Juha ”Junnu” Vainion (1938 – 1990) lauluja Ari-Pekka Lahden kirjoittamasta samannimisestä musiikkinäytelmästä. Esiintyjinä tässä striimikonsertissa toimivat Savonlinnan Teatterin musikaaliset näyttelijät sekä Mainio Wattiorkesteri johtajanaan muusikko-kapellimestari Teemu Takanen.
Konsertti on pieni ja ohut kuvaus, lähes raapaisu ”Junnun” mittavasta musiikkituotannosta vaiherikkaan ja lyhyeksi jääneen elämänsä varrelta, mutta se on – niin kuin koko teatteriteoskin – suuri kunnianosoitus tälle mestarille ja hänen elämäntyölleen
Konsertilla Savonlinnan Teatteri kurkistaa ulos koronarajoitusten sulkemien ovien takaa ja juhlii kaikkia Suomen äitejä Äitienpäivän kynnyksellä! Ostamalla lipun tuet kulttuuri- ja tapahtuma-alaa haastavassa nykytilanteessa.
Juha ”Junnu” Vainion (1938 -1990) tuotanto on mittava ja vertaansa vailla suomalaisen iskelmämusiikin saralla. Hän ehti tehdä yli kaksituhatta sanoitusta, satoja sävellyksiä ja levytti itse 245 laulua. Junnua on kutsuttu viihdemusiikin monitoimimieheksi ja hänen kanssaan työskennelleet arvioivat hänet yhdeksi keskeisimmäksi vaikuttajaksi aikansa iskelmäpiireissä. Sanalla sanoen mestariksi!
Elämänsä viimeiset viisitoista vuotta Junnu eli raittiina ja tuolloin hänessä puhkesi voimakas ”säveltäjän suoni”.
Laulut muuttuivat herkemmiksi ja vakavimmiksi kuin uran alkupuolella, monet niistä kuten ”Albatrossi” ja ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” ovat nousseet kestohiteiksi, lähes kuolemattomiksi radiokanavilla, karaokebaareissa ja yhteislauluilloissa. Toki Junnu teki myös ”junnumaisia” humoristisesti sävytettyjä, vähän eroottisesti latautuneita ja särmikkäitäkin kappaleita elämänsä loppuun saakka.
Ari-Pekka Lahden kirjoittama Junnu – Sydämeni tänne jää musiikkiteatteriteos ja sen sisältämät laulut, jotka tässä striimi – konsertissa kuullaan, ovat vain pieni läpileikkaus Juha ”Junnu” Vainion mittavaan musiikilliseen tuotantoon. Mutta ne ovat ennen kaikkea nuoremman polven kunnianosoitus tälle edesmenneelle kaikkien tuntemalle musiikin mestarille, jonka kiemuraiset taipaleet kulkivat Kotkan kotisatamasta pääkaupunkiseudun vilinään ja sieltä monen mutkan ja keikan kautta elon viime hetkiin Sveitsin Alpeille saakka.
Savonlinnan Teatterin työryhmällä Junnu – Sydämeni tänne jää teoksen äärellä on koko ajan ollut vahva tunne, että nyt ollaan jonkin ”ison äärellä”. Me tekijät toivomme, että se välittyy myös kotikatsomoihin. Junnu on poissa, mutta hänen työnsä elää!
Striimi-konsertissa lavalla Savonlinnan Teatterin musikaaliset näyttelijät ja Mainio Wattiorkesteri
johtajanaan muusikko – kapellimestari Teemu Takanen
Teatteritekstin kirjailija: Ari-Pekka Lahti
Teatteriesityksen- ja konsertin ohjaus: Jouni Rissanen
Koreografiat: Hanna Korhonen.
JUNNU – Sydämeni tänne jää-musiikkinäytelmä jatkaa Savonlinnan Teatterin ohjelmistossa syyskuussa 2021!