TUULA JA PIRKKO – Meil on aina Toro

Tuula ja Pirkko on viriili, yhteensä n. 170-vuotias parivaljakko Ala-Vittulasta. He eivät oikeastaan juuri pidä toisistaan,
mutta jostain tuntemattomasta syystä he ovat viettäneet koko elämänsä hyvin tiiviisti yhdessä.
Toisin kuin vanhuksista ehkä yleensä luullaan, ikä ei ole jalostanut heitä seesteiseen suuntaan.
Päinvastoin. Tuula rakastaa Cindy Crawfordia ja turvavälejä, Pirkko ei anna arvoa lastenlastensa savitöille eikä piirustuksille,
eikä hän edelleenkään osaa leipoa. Tuula ja Pirkko on jätetty hankalan luonteensa vuoksi koronakaranteenin rauhaan jo hyvän aikaa sitten,
ja siksi heillä on kaikki maailman aika elellä elämäänsä juuri niin kuin he itse lystäävät.

Erinäisten sattumien jälkeen Tuula ja Pirkko päättävät karistaa pölyt matkalaukuistaan, suunnata maalliset tomumajansa Finavian lippuluukulle,
maksaa lentoveronsa kenties viimeisen kerran ja suunnistaa kohti Fuengirolan aurinkoista costaa.
Eikä aikaakaan, kun Toron varjossa käydään tähänastisen elämän ehkä tärkeimmät keskustelut.
Tällä matkalla saavat kyytiä niin Tuulan ja Pirkon tyttärien luutuneet asenteet äitejään kohtaan,
kuin patriarkaattinen machokulttuurikin. Löytyykö Fugen rannalta romanssi, öky-jahti vai Sean Conneryn rintakarva?

Esitys on kunnianosoitus hömelöydelle, elämänilolle, vapaalle tahdolle, tajunnanvirralle, omaehtoisuudelle,
tyhmille jutuille, unelmille, ihmisyydelle, ihmisen lajityypilliselle tarpeelle valloittaa tuntemattomia alueita sekä itsemääräämisoikeuden tärkeydelle.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Ria Kataja ja Minna Kivelä
Valosuunnittelu: Niina Sivén
Äänisuunnitelu: Esko Paavola
Kaikissa rooleissa: Minna Kivelä ja Ria Kataja

Kesto noin 2,5 h, sis. väliajan
Ikäsuositus 15 v.

Esityksen kesto

Noin 2,5h sis. väliajan

Lippujen hinnat

Peruslippu 32€
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet ja lapset alle 16v. 29€

Ikäsuositus 15v.